An interview with Antti Ronkainen published in SUOMEN KUVALEHTI (in Finnish). Click here for the original or read on…
Historiasta ei olla opittu, koska pankkiireilla on niskalenkki poliitikoista. Eurooppa ja Yhdysvallat ovat tekemässä samoja virheitä kuin Japani 1990-luvun kriisissä.
Näin sanoo taloustieteilijä Yanis Varoufakis, joka toimii professorina Texasin yliopistossa Austinissa ja on julkaissut lukuisia talousteoriaa ja poliittista taloustiedettä käsitteleviä teoksia.
”Pankkiirien kasvattamien poliitikkojen on vaikeaa kääntyä pankkeja vastaan. Kun Japanin asuntomarkkinat ja pankkisektori romahtivat 1991, pankkeja ei julistettu konkurssiin, eikä niitä puhdistettu. Samoin Eurooppa ja Yhdysvallat antavat pankeille lisää rahaa ja toivovat, että ongelmat poistuvat itsestään.”
Varoufakis viittaa määrälliseen keventämiseen (Quantitative Easing, QE), jossa keskuspankit ruiskuttavat rahaa finanssimarkkinoille. Varoufakisin mukaan keskuspankkien tuhansien miljardien tukitoimet ovat tasapainottaneet vakavaa tilannetta, mutta ne eivät ole luoneet kasvua.
”QE:n tarkoitus on ostaa myrkyllisiä arvopapereita pankeilta ja toivoa, että pankit pumppaavat rahan talouteen. QE:n vaarana on, että keskuspankkirahalla ostetaan uusia johdannaisia, mikä johtaa uusiin kupliin.”
Vaikka talouskuri sai eurovaaleissa vahvan tuen, se on Varoufakisin mukaan kestämätön tie. Hallitusten olisi hänen mukaansa aloitettava investointiohjelmat työllisyyden ja riittävän kysynnän lisäämiseksi.
Vastaavasti konkurssikypsien pankkien taseet olisi puhdistettava, kuten Skandinaviassa tehtiin 1990-luvulla.
”Margaret Thatcherin hengessä Euroopan johtajat sanovat, ettei talouskurille ole vaihtoehtoa. Ainoa keino tämän paradigman haastamiseksi on tarjota vaihtoehtoja.”
Varoufakis onkin kehittänyt yhdessä Stuart Hollandin ja James Galbraithin kanssa malleja, joilla eurokriisi voidaan ratkaista muutamassa viikossa.
”Eikä mallimme edellytä EU:n perussopimusten muuttamista tai liittovaltiota.”
Varoufakisin yksityiskohtaisempi ohjelma eurokriisin ratkaisemisesta löytyy hänenkotisivuiltaan ja historialliset perustelut näiden uudistusten tarpeelle teoksestaMaailmantalouden minotauros, (Vastapaino 2014), joka ilmestyi suomeksi elokuussa.
Hän valottaa teoksessaan kapitalismin historiaa 1930-luvun suuresta lamasta vuoden 2008 finanssikriisiin.
Varoufakisin alustus kirjan julkistamistilaisuudesta Suomessa on kuunneltavissa täältä.
Teoksen keskeinen teesi on, että toisen maailmansodan jälkeen maailmantaloudessa on ollut kaksi Yhdysvaltain dollariin perustunutta talousmallia.
Ensimmäinen oli niin kutsuttu Bretton Woods -järjestelmä, jossa Yhdysvallat tuki ylijäämiensä turvin Euroopan ja Japanin taloudellista kehitystä. Varoufakisin mukaan Länsi-Euroopan taloudellinen yhdentyminen aloitettiin Washingtonin tiukassa ohjauksessa, vaikka Yhdysvaltojen rooli unohdetaan Euroopan unionin virallisessa historiassa.
”Kukaan ei halua kuulla, että heidän taloudellinen menestyksensä on jonkin muun suunnittelemaa”, Varoufakis sanoo.
Vuonna 1945 Eurooppa oli raunioina ja Saksa miehitetty. Yhdysvaltain hallinto aloitti Euroopan taloudellisen integraation, jossa se vakuutti Ranskan yhteismarkkinoiden tarpeellisuudesta. Kompromissina saksalaisten tehtaiden tuhoaminen lopetettiin ja Ranska sai merkittävän roolin uuden taloudellisen yhteistyön johdossa.
Maailmantalous kriisiytyi 1970-luvulle tultaessa ja Richard Nixon lopetti Bretton Woods -järjestelmän 1971 päästämällä dollarin kellumaan. Samaan aikaan Eurooppa pyrki vastaamaan kelluvien valuuttojen paineeseen taloudellisella yhdentymisellä ja omalla rahaliitolla. Tämän myötä Yhdysvaltojen vaikutus Euroopan taloudelliseen integraatioon väheni.
1970-luvun kriisien myötä syntyi maailmantalouden uusi järjestys, joka perustui Yhdysvaltain massiivisiin budjetin ja kauppataseen alijäämiin. Valtava kaksoisalijäämä ylläpiti maailmantalouden kokonaiskysyntää aina vuoden 2008 kriisiin saakka. Kitulias kasvu finanssikriisin jälkeen on Varoufakisin mukaan seurausta siitä, ettei riittävää kokonaiskysyntää olla kyetty luomaan.
Tämän myötä Eurooppa on ollut entistä enemmän omillaan.
”Euroopan riittämätön kysyntä johtuu siitä, etteivät Kreikan ja Portugalin kaltaiset maat kykene luomaan sitä. Saksa voisi, mutta sen poliitikot edustavat pankkien ja saksalaisten ylikansallisten yritysten intressejä.”
Varoufakisin mukaan Angela Merkelin kaltaiset poliitikot menestyvät pitkittämällä kriisiä ja tekemällä vain pakollisen euron romahtamisen estämiseksi.
Kirjoittaja haastatteli Varoufakista 25. elokuuta Tampereella.
